![]() |
|||
| Curriculum Vitae - PDF | Rumpali ja lyömäsoittaja Pekka Saarikorvelle (s. 1977) rakkaita musiikin lajeja ovat erityisesti brasilialaiset ja länsiafrikkalaiset rytmit, eurooppalainen jazzperinne sekä free jazz. Pekan tyyli soittaa rumpuja on hyvin legatomainen – rummut soivat ja syttyvät myös kapulan hiljaisista kosketuksista. Toisaalta hän saa rummuista esille myös soittimen perkussiivisen puolen, jolloin rummuissa saa soida kokonainen afrikkalainen tai brasilialainen rumpuryhmä. Saarikorpi Brom - water music Pekka Saarikorven ensimmäinen soololevy Saarikorpi Brom: water music julkaistiin marraskuussa 2008. Suomen Kulttuurirahasto myönsi talvella 2007 muusikko Pekka Saarikorvelle marimban sävellystyön mahdollistamiseksi. Tämän sävellystyön tuloksena syntyi levyllinen kappaleita ja niiden ympärille tarina, water music (vesimusiikkia). Levy on eräänlainen säveltävän rumpalin soololevy, joka on tekijänsä näköinen – vahvasti perkussiivinen, mutta samalla myös lyyrinen ja minimalistisen melodinen. Levyllä on sekä Saarikorven soolokappaleita marimballe, lyömäsoittimille ja rummuille että sovituksia erilaisille soitinkokonaisuuksille, mm. jazzkvintetille. Saarikorven sävellykset ja sovitukset sekä Saarikorpi Brom:in muusikoiden muuntautumiskyky yhtyeen sisällä eri kokoonpanoihin ja soitinryhmiin antavat water music -levylle sen omaleimaisen ilmeen ja soinnin, jossa länsiafrikkalainen rytmiikka, elokuvalliset ja minimalistiset melodiat ja harmoniat sekä pohjoismainen kansanmusiikkiperinne sulautuvat freejazzin vapaaseen tajunnan virtaan. Yhtyeet Pekka on vaikuttanut vuosien varrella lyömäsoittajana ja rumpalina mm. yhtyeissä Korpi Ensemble, Kurkirku, Veljeni Valas, Nuria ja Pasi K. & Hurmos. Korpi Ensemble julkaisi lokakuussa 2006 kolmannen levynsä Trails, jonka Helsingin Sanomat nosti yhdeksi vuoden 2006 parhaista levyjulkaisuista (HS 15.12.2006). Kurkirku-yhtyeen debyyttilevy The Mesh julkaistiin syksyllä 2007, ja levylle myönnettiin saman vuoden Jazz-Emma -ehdokkuus. Pekka on soittanut myös vierailevana artistina useilla äänitteillä. Oppipoika ja mestari Pekan opettajina ovat toimineet mm. Mika Kallio, Marko Timonen, Kepa Kettunen, Sakari Löytty, Fernando Paiva (Bra), Ramiro Musotto (Bra/Arg) ja John Riley (USA). Pekka on itse toiminut opettajana mm. Pop & Jazz Konservatoriossa Helsingissä sekä Joensuun konservatoriossa. Tällä hetkellä hän opettaa rumpujensoittoa ja rytmiikkaa Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa Joensuussa ja Arlainstituutin muusikonkoulutusohjelmassa Espoossa, minkä lisäksi hän on toiminut vierailevana opettajana mm. Tallinnan Georg Ots -konservatoriossa. Meri ja perhe Pekka on vapaa-aikanaan intohimoinen purjehtija. Pekka, hänen vaimonsa Kaisa sekä tyttärensä Iida ja Elli purjehtivat kesäisin Saaristo- ja Ahvenanmerelle vanhalla puisella purjeveneellä (pohjoismainen kansanvene F-195, Veljeni Valas). ”Rumpuja tulee soittaa niin kuin puulaiva merta – aaltoja ja kuohuja, tyveniä, tuoksuja – kaukana kajastus.” -PS- |
||